Thursday, April 26, 2018

Kosteusvaurioita

Huoneiston korjaus on lähtenyt jossain määrin liikkeelle. Taloyhtiön väitteiden tueksi ei ole löytynyt ongelmia "osakkaan muutoksista". Sen sijaan taloyhtiön tekemän putkivauriokorjauksen jäljiltä, tasan samasta paikasta, löytyi kosteutta ja homeista puuta. Kostuneet puurakenteet piti poistaa 2014, nyt niitä on sitten taloyhtiön palkkaama urakoitsija osakkaalta salassa pyrkinyt poistamaan, jotta taloyhtiön hallinto ei joutuisi vastuuseen tekemistään laiminlyönneistä.

Se että taloyhtiön hallitus on esittänyt hakevansa koko huoneiston korjaussummaa osakkaalta ja taloyhtiön palkkaama urakoitsija pyrkii kaikin tavoin hävittämään kaikki todisteet taloyhtiön virheellisistä korjauksista samalla kun kertoo osakkaalle ettei huoneistolla tehdä ko. ajankohtana mitään. Toivottavasti urakoitsija on ottanut noin toimiessaan huomioon etteivät kaikki tahot ole toimintaan ihan täydellisen tyytyväisiä.

Kuvassa näkyy pesuhuonetta ympäröivä vaalea alue, jolla kosteus on koholla. ilmeisesti täysin sattumalta 2014 putkivuoto kasteli saman alueen. Vuodelta 2014 ei ennen rakenteiden sulkua ole olemassa mitään kirjallista siitä miten rakenteet todetiin kuivaksi. Ei siis mitenkään. Nyt koepala näyttää, ko. alueella betonin kosteudeksi 85%.


Toinen selkeä vaurio löytyi yläpohjasta ulkoseinän kulman läheltä. Kyseinen päätyseinä on todettu usean mittauksen perusteella kylmäksi.

Tervettä yläpohjaa, tasakattotalosta.
Ilmeisesti tässäkin tapauksessa ongelma on nimenomaan "osakkaan remonteissa", ei 28 vuotiaassa tasakaton sammaleisessa kattohuovassa.

Taloyhtiön hallitus, urakoitsija, suunnittelija, vastaava työnjohtaja tai sen paremmin Vantaan kaupungin rakennusvalvontakaan, ei ole kiinnostunut tutkimaan näitä löydöksiä. Ehkä se on vain niin, että Vantaalla hometalo on haluttu lopputulos kaikkien tahojen mielestä vielä korjauksen jälkeenkin.

Suunnittelijan mukaan todennäköisin syy pesuhuoneen kosteudelle on maaperän kosteus. Se voi pitää paikkaansa, mutta se on kuitenkin hieman ristiriidassa sen kanssa mitä hallitus isännöitsijän johdolla kertoi osakkaille yhtiökokouksessa 24.10.2017. Siellä siis isännöitsijä kertoi ettei tontilla ole kosteutta, eikä sitä tule tontille mistään. Myös kaikki salaojat on tarkistettu ja ne on kunnossa, jne, jne.

No comments:

Post a Comment