Monday, November 20, 2017

Aiempi vesivaurio

Nykyistä ongelmaa edeltää taloyhtiön vuonna 2014 huoneistossani tekemä putkivauriokorjaus.

Tuolloin huoneistossani hajosi alkuperäinen lämminvesilinja pesuhuoneen lattian alla. Tuolloin isännöitsijä väitti vakuutustarkastajan lausunnon vastaisesti, että sekin ongelma olisi ollut "omilla remonteillani" aiheutettu.

Tuolloinkin isännöitsijä kieltäytyi antamasta korjaussuunnitelmaa ennen kuin "korjaus" oli käytännössä valmis. Vakuutusyhtiön palkkaama kartoittaja tarvitsi tuolloin käyttöönsä rakennepiirustukset, ne järjestyi sopivasti niin että isännöitsijän tuttava "mesu" piirsi ne 40 vuotta vanhojen muistikuvien perusteella. Tämäkin asia selvisi tätä nykyistä ongelmaa selvitettäessä. Tuolloin taloyhtiön johto väitti että piirustukset olisi haettu rakennusviraston arkistoista, mutta ei haettu ei.

Mitään valvontaa tai "turhia" vastaavia ei taloyhtiön vesivahinkokorjauksessa käytetty, halvimmat kaverit vaan tuntilaskutuksella vaihtamaan putket sekä pahiten lahonneet osat ja laittamaan äkkiä seinät kiinni. Normaalisti isännöitsijät kaiketi välttävät tällaista, koska tilaajasta tulee tällöin vastuullinen urakoitsija, mutta ei hometaloyhtiössä.

Oman huoneistoni vesilinjan hajoamista edelsi eräässä toisessa huoneistossa vesivaurio, vuonna 2013. Se johtui myös alkuperäisen lämminvesilinjan vuotamisesta. Siellä, käsitykseni mukaan, todettiin rakenteeksi tuplalaatta, pesuhuoneen pintalaatta purettiin ja koko huoneisto kuivattiin koneellisesti. Tuo huoneisto kuuluu "alkuperäisasukkaalle".

Kyseisellä asukkaalla ei ollut kotivakuutusta, joten asukas ei päässyt muuttamaan vakuutusyhtiön maksamaan väistöasuntoon. Seuraavassa yhtiökokouksessa hallitus suositteli kaikkia osakkaita hankkimaan vastaavan varalle kotivakuutuksen.

Minun huoneistoni ongelman aikaan minulle oli kotivakuutus ja vakuutusyhtiöni olisi maksanut väistöasumisen. Vakuutusyhtiöni vaati tosin taloyhtiön vakuutusyhtiön teettämää vahinkoraporttia. Sitä isännöitsijä ei suostunut minulle toimittamaan ennen kuin korjaus oli listoitusta vaille valmis.

Nyt rakennekartoituksissa on todettu, että vuonna 2014 huoneistooni on jäänyt mikrobivaurioituneita rakenteita, jotka olisi vuoden 2014 työohjeen mukaan pitänyt isännöitsijän / taloyhtiön teettämässä korjauksessa vaihtaa.

No comments:

Post a Comment