Monday, November 20, 2017

Taloyhtiön muut asunnot ja yhtiökokous

Jonkun aikaa sitten taloyhtiössä pidettiin ylimääräinen yhtiökokous. Kyseisessä kokouksessa hallitus joutui hakemaan luvan aiempaa kaksi kertaa suuremman lainan hakemiseen. Aiempi laina oli haettu sellaiselle summalle "mitä hallitus on ihan itse ajatellut tarvitsevansa korjaukseen". Tuolloin toki hallituksella oli jo yksi suunnitelma ja kustannusarvio, mutta sen he olivat todenneet liian kalliiksi.

Lainapäätöksen lisäksi yhtiökokouksessa oli melko irvokasta touhua hallituksen ja myös yhtiökokouksen puheenjohtajan taholta. Yhtiökokouksen puheenjohtajana oli hallituksen asianajaja.

Kun osakkaat kyselivät esim siitä onko muissa asunnoissa ollut tai epäilty mitään ongelmia, hallitus kielsi kaiken. He toimivat näin siitä huolimatta, että 2:sta muusta huoneistosta on asukas ilmoittanut isännöitsijälle tai hallitukselle epäilynsä sisäilmaongelmasta. Toisessa tapauksessa asukas vaati kirjallisesti mm. sisäilmatarkastusta huoneistoonsa. Sitä ei tehty ja huoneisto meni myyntiin, Isännöitsijä ja hallituksen puheenjohtaja vakuuttivat sekä myyjälle että ostajalle huoneiston olevan täysin kunnossa.

Tämän lisäksi kiinteistöllä on todettu pintavesiongelma useamman asiantuntijan toimesta, vuonna 2014 ja 2016/2017 vaihteessa. Nyt yhtiökokouksessa kerrottiin kaiken veden olevan (maagisesti) poistunut. Vielä 19.7.2017 käydyssä keskustelussa isännöitsijä ilmoitti, että talon alla on lähde. Aika tarkalleen 3kk myöhemmin yhtiökokouksessa sama ihminen vakuutti ettei talon alla ole vettä, eikä sinne vettä mistään pääsekään. Mitään asialle ei kuitenkaan tuossa välissä ole tehty.

Taloyhtiön hallitus on kyllä teettänyt muutamassa huoneistossa porareikämittauksia ja niissä ei ole todettu juuri muuta kuin lievästi koholla olevia kosteuksia ja alhaisia rakenteiden lämpötiloja. Olen ymmärtänyt että tuollaisia tutkimuksia pidetään yleisesti puutteellisina / suppeina, mahdollisten mikrobiongelmien tutkimisessa. Ja näin asia oli myös omassa huoneistossani.

Yhtiökokouksessa isännöitsijä ilmoitti, että talon salaojat on todettu toimiviksi ja kunnossa oleviksi. Taloa tutkineet asiantuntijat ovat olleet asiasta hieman eri mieltä, sain heiltä sellaisen kuvan ettei salaojia olisi lainkaan tai ne ovat puutteelliset.

Yhtiökokouksessa isännöitsijä ja hallitus kieltäytyivät vastaamasta useisiin kysymyksiini. Puheenjohtaja ei puuttunut kyseiseen toimintaan. Eli siis hallitus ja isännöitsijä kieltäytyivät osakkaan kyselyoikeudesta ja puheenjohtaja ei puuttunut asiaan mitenkään. Ilmeisesti asianajajan lojaliteetti asiakkaitaan kohtaan on suurempi kuin puheenjohtajan lojaliteetti asunto-osakeyhtiölain yhdenvertaisuutta kohtaan. Kun joutuu valitsemaan mitä lakia tai säädöstä rikkoo, kannattaa valita se josta ei rangaista mitenkään...

No comments:

Post a Comment